Uusimmat viestit

by Trixy
Qizlos hymyili pienesti kirjurin sanoille sillä hän näki palosta joka tyttären silmiin oli syttynyt sen, että nuo sanat olivat olleet Anysalle tärkeitä. Pian nuori taitelijan alku jatkoikin jo hevosen piirtämistä. Mies pyöritteli käsissään saamaansa lahjaa ja vilkaisi tytärtään ja sen jälkeen Fánaa. "Vien tämän makuuhuoneeseen", Qizlos totesi ja heilautti rasiaa kädessään kääntyen ympäri ja käveli makuukamariinsa.

Huoneessa Qizlos huokasi hiljaa. Hän asteli rasian tarkasti vaatekaappinsa päälle ja jäi hetkeksi nojaamaan siihen. Fána tuntui olevan tänään jotenkin erilainen. Oikeastaan mies oli muuttunut vasta täällä ollessaan. Qizlos katsahti kuvajaistaan sivulla olevasta peilistä. Oliko hän kenties loukannut kirjuria jotenkin? Ajatus tuntui inhottavalta.
by luppaliini
Jo Anysan yritys piilottaa turhan kovaääninen kuiskaus kämmenensä suojiin oli saada minut nauramaan. Ja pienen tytön paljastaessa isänsä turhan täydet vaatevarastojen laitaa, en voinut estää nyyhkäisyä muistuttavaa nauruntirskausta. Lapsen huomautus tuskin oli edes pahoin liioiteltu, isänsä pukeutui kovin koreasti ja olin nähnyt omin silmin hänen yllään toinen toistaan upeampia kankaita. Hienotunteisesti Qizlos ei kuitenkaan sanonut mitään…Tyttärensä sijaan tunsin hänen katselevan minua ja väri poskillani syveni jälleen. Kun ei mies sokeakaan ollut, hän varmasti huomasi kuinka kyynelhelmet silmissäni kiiltelivät. Drotsin kujeileva sutkaus sai pääni kallistumaan hänen puoleensa sekä iloisen tuikkeen palaamaan silmäkulmaani.
”Täytyykin pitää asia mielessä…Joskaan en usko kenellekään olevan sellaista summaa, jolla suostuisin tämän mestariteoksen myymään”, oli kantani aiheeseen ehdoton ja soin pienelle taiteilijalle hellän hymyn…Näinköhän Qizlos ja Solana edes antaisivat tyttärelleen mahdollisuutta levittää siipiään…Tulisiko hurmaavasta pikkuneidosta turhuuksia lirkutteleva posliininukke? Toivoin sydämestäni lapsen saavan pitää luovan mielensä…Oli hänen kohtalonsa sitten ennalta määrätty tai ei…
by Trixy
Kun kirjuri kysyi antoiko tyttö todella työn tuolle hän nyökkäsi syvään. Hetken ajan Anysa näytti arastelevan mutta kumartyi pöydän yli lähemmäs haltiaa nostaen toisen kätensä suunsa suojaksi. "Isällä ei ole tilaa pitää kaikkia piirroksia hänellä on liikaa vaatteita" Anysa yritti kuiskata samaan tapaan kun oli äitinsä nähnyt juttelevan tuttavilleen aroista asioista mutta se ei ollut mennyt putkeen. Qizlos esitti ettei ollut kuullut tyttärensä sanoja vaan katseli Fánaa joka näytti liikuttuneen. "Niin jos tyttäreni päättääkin valita taiteilijan uran voitte myödä taulun myöhemmin voitolla" droitsi totesi leikkisästi. Sillä molemmat aikuiset tiesivät, ettei Anysan koskaan tarvitsisi miettiä itsensä elättämistä, se varmistettaisiin naimakaupoilla.
by luppaliini
Pieni taiteilija oli jo aloittanut uutta luomustaan odotellessaan. Nopeasti oli tyhjälle arkille ilmestynyt eläimen ääriviivoja…Hevonen kenties, ehkä yksisarvinen? Sen enempää en ennättänyt nähdä. Anysa esitteli piirtämäänsä kukkivaa omenapuuta…Henkäisin ihastuneena ja kumarruin lähemmäs nähdäkseni työn paremmin. Mielestäni tytön tekemä jälki oli hänen ikäisekseen tarkkaa ja harkitun huolellista. Kuva oli erityisen kaunis ja nostatti loistavan hymyn kasvoilleni.
”On kyllä…Pidän eritoten tavasta, jolla olet tehnyt omenankukkaset, melkein voisin poimia ne paperilta”, ihastelin ääneen ja mieluilin jo paperia voidakseni tutkia teosta lähemmin. Nähdä pienimmätkin yksityiskohdat, värinvaihdokset, viivat…Tarinan, jonka lapsi oli paperille vanginnut. Mitäs nyt? Paperin ylle lankesi varjo, kun lapsonen vielä raapusti jotain arkin alareunaan. Qizlos, joka oli perässäni astunut keittiöön, oli hänkin jäänyt seisomaan. Anysa kysyi isältään, kuinka sukunimeni kirjoitettiin…Katsahdin yllättyneenä nuoren tyttären pellavaista päätä. Omistiko hän työtään minulle? Herttaisesti drotsi opasti lastaan, muistutti kirjainten eroavaisuudesta. Mieleni teki niin kovin tavoitella hänen katsettaan…En voinut. Poskeni olivat edelleen lämpimät, ja pelkäsin pian parkuvani. Tämä päivä…Oli ollut mitä ihanin ja samalla…Tunsin raskaan painon rinnassani. Anysa viimeisteli kirjoituksen ja pian pisamaiset kasvot nousivat ylemmäs. Punaisin poskin lapsi luovutti minulle paperin, jonka otin vastaan hämilläni.
”Annatko…tämän todella minulle?” oli ääneni kiitollisuudesta ja liikutuksesta haurastunut. Kuinka sydäntäni raastoikaan onni ja kaihomielinen suru. Olisin tahtonut nauraa…ja vuodattaa kyyneleitä. Sormeni lipui kirjoituksen yllä paperia koskematta, etten sitä vain vahingossakaan olisi sotkenut.
”K-kiitos Anysa”, kiikuin äärirajoilla, mutta jotenkuten vielä sain ääneni kuuluviin. Silmäni kimalsivat lämpöisinä katsellessani lasta, joka niin kovin isäänsä muistutti. Ja pian katseeni kohosi ylemmäs tyttärestä tämän isään…Vain toviksi. Silmäni samenivat hetkessä ja jouduin painamaan päätäni alemmas. Piilotin kasvoni paperin taakse…Vihasin tätä…Tunteitteni lumivyöryä. Mahdotonta hallita, kun kerran pääsivät valtaan.
”Laitan…Tämän kotona seinälle”, lausuin vedettyäni rauhoittavan hetken henkeä ja uskaltauduttuani paljastamaan kasvoni piirroksen takaa.
by Trixy
Qizlos oli juuri sanomassa, että Fánan käsiin hän kuolisi mielellään kun mies yllättäen lipui hänen ohitsee koskettaen olkapäätä. Droitsi tunsi oudon nipistivän tunteen rintalassaan teon takia. Oliko hän kenties loukannut toista sanoillaan?

Anysa oli alkanut piirtämään seuraavalle paperille hevosta, mutta kun Fána tuli hänen luokseen tuo veti piirtämänsä kuvan esille. "Eikö olekkin hieno?" Anysa kysyi ja nappasi yhden kynän käteensä alkaen kirjoittamaan jotain alareunaan.

Qizlos käveli hiukan viivytellen keittiöön ja jäi seisomaan pöydän luokse. "Kirjoitetaanko se Koervello?" tyttö kysyi isältään ja mies pudisti lempeästi päätään. "C:llä kultaseni K on kova ja C pehmeä, muistatko?" Hän lausui hymyillen tytölle, joka saatuaa kirjoituksen loppuun ojensi työn punastuneena haltialla.